näitä asioita
edistän valtuustossa

1. Ilmastonmuutos pysäytetään kunnissa

Ilmastonmuutos tarvitsee tehokkaita ja nopeita toimia. Valtioiden ja kansainvälisten sopimusten lisäksi kunnilla ja kaupungeilla on suuri rooli ilmastonmuutoksen vastaisessa työssä.

Helsingin kaupunki on asettanut hiilineutraaliustavoitteen, jonka eteen täytyy tehdä suuria ja vaikeitakin päätöksiä.

Ilman ekologista kestävyyttä ei ole sosiaalista tai taloudellista kestävyyttä, joten kestävän ympäristöpolitiikan on oltava kaiken lähtökohta.

Tuetaan Kestävää Liikennettä

Lisää ratikoita

Laajennetaan olemassa olevaa raitioliikenneverkostoa kantakaupungin ulkopuolelle myös lähiöihin ja tuetaan uusia pikaraitiotiehankkeita.

 

Lisää pyöräteitä | #BIKECITYLIFE

Kaikkialle Helsingissä on päästävä polkupyörällä turvallisesti. Tämä edesauttaa kestävää kestävää liikkumista, parantaa kansanterveyttä ja helpottaa kaupungin ruuhkia.

Toteutetaan 24h-joukkoliikenne

Toteutetaan vaiheittain siirtymä 24 tuntia vuorokaudessa liikennöivään metro- ja lähijunajärjestelmään. 24h-liikennöinti olisi hyvä ratkaisu myös monille raitiovaunu- ja bussilinjoille.

Laajennetaan kävelykeskustaa

Tyhjennetään Pohjoisespa autoista, vähennetään Manskun autokaistoja Lasipalatsilta Erottajalle ja parannetaan kävelymahdollisuuksia koko kaupungissa.

Muutetaan moottoriteitä kaupunkibulevardeiksi

Luodaan viihtyisää ja kestävää kaupunkia, jossa on hyvät edellytykset toimivalle julkiselle liikenteelle esimerkiksi Laajasalontiellä, Tuusulanväylällä, Itäväylällä Kulosaaressa ja muissa paikoissa, joihin ne soveltuvat.

Hiilinegatiivinen helsinki | #fuckyoucoal

Korvataan hiilivoimalat vähäpäästöisellä energialla

Siirrytään energiantuotannossa kivihiilestä tuuli- ja aurinkoenergiaan sekä muihin tulevaisuuden energiaratkaisuihin.

 

Kannustetaan kaupunkilaisia ilmastotekoihin

Esimerkiksi energiaremontit, aktiivinen kierrätys ja kestävät energiaratkaisut ovat hyvä tapa vähentää kotitalouksien päästöjä.

Ydinvoima osana energiapalettia

Etenkin tulevaisuuden modulaariset pienydinvoimalat pitäisi saada mahdollisimman nopeasti korvaamaan kivihiiltä kaupungin lämmöntuotannossa.

 

Suositaan ekologisempaa ruokaa

Oppilaitoksissa sekä Helsingin kaupungin työpaikoilla ja toimipisteissä kasvispainotteista ruokaa ja vähennetään liha- ja maitotuotteiden käyttöä.

Kompensoidaan päästöjä

Suojellaan hiilinieluja Helsingissä, mutta etenkin kansallisesti ja EU:ssa.

 

Huomioidaan ilmastovaikutukset päätöksenteossa.

Ekologinen kestävyys on perusta kaikelle kaupungin toiminnalle, mikä täytyy ottaa huomioon kaikissa valtuuston päätöksissä.

2. Suojellaan arvokasta kaupunkiluontoa

Helsinkiläiset eivät halua nähdä yhtään enempää arvokkaiden viheralueiden kaventamista.

Päinvastoin: viheralueita pitää suojella pysyvästi ja laajentaa entisestään.

Meidän on rakennettava lisää koteja kasvavan asuntopulan ratkaisemiseksi, mutta ne eivät saa viedä tilaa metsiltä.

Ei rakenneta arvokkaille viheralueille!

Keskuspuistoa on kavennettu jo aivan liian paljon. Vartiosaarta ja muita alueita uhkaa rakentaminen. Suojellaan arvokkaat viheralueet. Ei tuhota niitä.

 

Säilytetään Helsinki puistokaupunkina

Puistot lisäävät Helsingin kaupunkirakenteen viihtyisyyttä erityisesti vilkkaan kantakaupungin alueella. Kaavoitetaan myös lisää puistoja.

Tiivistetään mieluummin kaupunkirakennetta

Tiiviimpi kaupunki, joka rakennetaan olemassa olevan kaupunkirakenteen sisälle vähentää tarvetta rakentaa viheralueille. Tällä tavalla pystymme säästämään viheralueita ja turvaamaan monimuotoisten kaupunkimetsien tulevaisuuden.

Suojellaan Itämerta

Minimoidaan mikromuovin päätyminen vesialueille tehostamalla kaupunkilaisten kierrätysmahdollisuuksia. Lopetetaan lumenkaato Itämereen mahdollisimman nopeasti.

Yhdistetään viheralueet

Pyritään pitämään kaupunkimetsät kokonaisuutena, jotta joka puolella kaupunkia olisi viheralueita. Ei hoideta kaupunkimetsää liikaa, vaan mahdollistetaan metsiin monipuolinen lajisto. Pyritään myös yhdistämään olemassa olevia viheralueita..

Suojellaan rannat ja saaristo

Helsingin saaristoluonto on korvaamattoman arvokasta ja kaunista, ja sitä pitää suojella liialliselta rakentamiselta.

3. Huolehditaan helsinkiläisten hyvinvoinnista

Kaupungin yksi tärkeimmistä tehtävistä on varmistaa, että jokaisella helsinkiläisellä on pääsy toimiviin sosiaali- ja terveyspalveluihin.

Jokaisella kaupunkilaisella tulee lisäksi olla parempia mahdollisuuksia vaikuttaa kaupungin päätöksentekoon.

Näillä seuraavilla keinoilla parantaisin helsinkiläisten edellytyksiä elää hyvää elämää.

Inhimillistä mielenterveys-
ja päihdepolitiikkaa

Uudistetaan mielenterveys- ja päihdepalveluita

Ihmisille yksilöllistä apua, joka sopii heidän henkilökohtaiseen tilanteeseensa.

Ei esim. vaadita huumeseuloja kaupunkilaisten hakeutuessa mielenterveyspalveluihin.

 

Lastensuojelun
resurssit kuntoon

Koronapandemia kärjistää ongelmia monissa lapsiperheissä. Varmistetaan, että lastensuojelulla on riittävät resurssit kaikkien apua tarvitsevien lasten ja nuorten tavoittamiseen.

mielenterveyspalvelut helposti saavutettavaksi

Nopea ja helppo hoitoon pääsy on avainasemassa hoidon onnistumisessa. Turvataan kaikille helsinkiläisille laadukkaat matalan kynnyksen mielenterveyspalvelut.

 

Rahaa koulujen mielenterveystyöhön

Mahdollistetaan kaikille koululaisille kattavat oppilas- ja opiskelijahuollon palvelut peruskouluista toisen asteen oppilaitoksiin.

kuunnellaan ammattilaisia ja Tarjotaan apua

Rakennetaan valvottuja laittomien päihteiden käyttötiloja Helsinkiin. Ehkäistään kuolemia, tavoitetaan käyttäjät ja tarjotaan heille apua päihteistä irti pääsemiseksi.

 

Rangaistavuus pois ja kannabis lailliseksi

Kansallisella tasolla poistetaan kaikkien laittomien päihteiden käyttörangaistukset ja aletaan sääntelemään kannabista.

Katso: Kannabis lailliseksi

 

Osallisuus, liikunta ja kulttuuri tukevat hyvinvointia

Yhdenvertaiset vaikuttamismahdollisuudet

Kehitetään Helsingin osallistuvaa budjetointia, tuetaan kaupunkilaisten omia aloitteita ja nuorten mahdollisuuksia vaikuttaa. Pilotoidaan kaupunginosavaluustoja. Parannetaan kaupunkilaisten osallisuutta kaavoituksessa.

 

Elävöitetään keskustaa

Parannetaan kantakaupungin kivijalkaliikkeiden mahdollisuuksia ja saavutettavuutta. Poistetaan autot kivijalkaliikkeiden kannalta keskeisiltä kaduilta.

Huolehditaan liikuntapaikoista

Tuetaan kaupunkilaisten liikkumismahdollisuuksia rakentamalla uusia ulko- ja sisäliikuntapaikkoja ja kunnostamalla olemassa olevia.

Suojellaan Suvilahti DIY!

 

Luodaan terassi- ja kulttuurialueita

Senaatintorin jättiterassi ja Suvilahden keikka-alue vuoden 2020 kesältä ovat hyviä esimerkkejä onnistuneista projekteista, joita pitää lisätä.

Tuetaan kulttuurin edellytyksiä

Rikas kaupunkikulttuuri on tärkeää kaupunkilaisten hyvinvoinnille ja taloudelle. Turvataan kulttuurialan työntekijöiden toimeentulo mahdollistamalla pandemiaturvallinen kulttuuritoiminta etenkin tulevana kesänä.

 

Kehitetään kirjastoja

Monipuolistetaan kirjastojen palveluvalikoimaa ja otetaan tähän mallia uudesta keskustakirjasto Oodista.

 

Hyvinvointi kuuluu kaikille

Kaikille maksuton terveydenhuolto

Säilytetään hyvinvointivaltion kivijalka: tuotetaan terveydenhuollon peruspalvelut pääosin julkisin varoin myös jatkossa.

 

Lisätään etsivän nuoriso- ja sosiaalityön resursseja

Etsivällä nuorisotyöllä tavoitetaan satoja apua tarvitsevia nuoria vuosittain. Varmistetaan, että kaikki saavat tarvitsemaansa apua ajoissa ja että kukaan ei jää yksin.

Tarjotaan terveydenhuolto myös paperittomille

Pidetään ihmisoikeuksista kiinni ja turvataan kattava, maksuton terveydenhuolto myös niille, jotka oleskelevat Suomessa ilman papereita.

Lisätään sosiaali- ja terveyspalveluiden monikielisyyttä

Varmistetaan, että myös kielivähemmistöjen edustajat pääsevät laajan terveydenhuollon piiriin yhdenvertaisesti Suomen virallisia kieliä puhuvien kanssa.

4. Lisää koteja Helsinkiin

Helsinki kasvaa kovaa vauhtia. On ennustettu, että kaupungin asukasluku ylittää 700 000 asukkaan rajan kuuden vuoden päästä.

Meidän tulee kaavoittaa lisää asuntoja ja varmistaa, että jokainen helsinkiläinen pääsee mukaan kaupungin palveluihin.

Valtuutettuna panostaisin etenkin seuraaviin asioihin.

Vastataan asuntojen kysyntään

Helsingin asuntojen hintatason nousu voidaan pysäyttää, kun asuntojen tarjonta vastaa paremmin kysyntää. Eli rakennetaan lisää.

 

Kaavoitetaan lisää kohtuuhintaista vuokra-asumista

Helsingissä asuntojen hintataso on monille aivan liian korkea. Tehdään asumisesta halvempaa lisäämällä kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen määrää.

Rakennetaan joukkoliikenteen äärelle

Kaavoitetaan lisää asuntoja nykyiseen kaupunkirakenteen sisälle kattavan julkisen liikenteen verkoston äärelle. Rakennetaan korkeampia taloja ja korotetaan olemassa olevia rakennuksia.

 

Helsingistä opiskelijoiden kaupunki!

Kaavoitetaan lisää edullisia opiskelija-asuntoja, jotta Helsinki on myös jatkossa Suomen johtava opiskelijakaupunki.

Estetään asuinalueiden eriytyminen

Ei jaeta Helsinkiä rikkaiden ja köyhien alueisiin, vaan kaavoitetaan samoille asuinalueille niin omistus- kuin vuokra- ja opiskelija-asuntoja.

 

Ei rakenneta enää rumia laatikoita

Panostetaan siihen, että uudisrakennukset sopivat Helsingin katukuvaan ja vastaavat modernin kaupungin ilmettä. Järjestetään arkkitehtuurikilpailuja uusien, raikkaiden ideoiden saamiseksi.

Vapaus elää

 Haluatko lähettää
palautetta tai
kysyä tarkentavia
kysymyksiä?